Kutonen liikunnasta on kansanterveydellinen riski

Suomalainen, peruskoulun läpäissyt nuori on tilastollisesti yhtä vieraantunut kehostaan kuin marxilainen työläinen työnsä tuloksista. Liikkumattomuuden haitat ja koululiikunnan traumat heijastuvat myös korkeakouluopiskelijoiden liikuntatottumuksiin, sillä joka kymmenes korkeakouluopiskelija ei liiku lainkaan. Helsingin sanomat uutisoi joulukuussa koululiikuntaan liittyneen kiusaamisen vaikutuksista myöhempään liikunta-aktiivisuuteen. Tulokset olivat selvät: liikunnan aikana kiusatut lapset olivat seuraavan vuoden kyselyssä liikunnallisesti vähemmän aktiivisia.

Samana päivänä kyseinen sanomalehti julkaisi uutisen, jossa kasvatustieteen professori Antti Juvonen totesi ykskantaan, että kouluissa tulisi keskittyä taitojen kehittämiseen, eikä arvosteluun. ”Olisi paljon rakentavampaa arvostella oppilasta suhteessa siihen, mikä on hänen lähtökohtansa.” Numeroarvostelusta luopuminen korostaisi liikunnan sekä taito- ja taideaineiden itseilmaisullista ja kulttuurikasvatuksellista arvoa.
Istuminen on suurin kansanterveydellinen riskimme. Se, miten paljon istuma-asennossa vietämme peruskoulumme aikana vain edesauttaa kehosta vieraantumista ja liikunnan hylkäämistä viimeistään nuorena aikuisena. Kun liikuntaa lähestytään kehollisuutena, on sillä myös tulevaisuudessa vaikutusta lapsen arkiaktiivisuuteen, itsetuntoon ja hyvinvointiin.
Tämä ei tarkoita, että liikunta olisi jotenkin eri asemassa tai vähemmän arvokasta, kuin esimerkiksi laskutaito.  Liikuntakulttuuri koululiikunnan piirissä on luonteeltaan erilaista kuin esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellinen tiedonkäsittelytapa ja siksi liikunnan sekä ja muiden taide- ja taitoaineiden arvostelua tulisi tarkastella uudelleen. Kun liikuntakasvatuksen lähtökohdaksi otetaan ihmettely, kokeilu ja kokemus,  rakennetaan samalla lapselle positiivista liikunta- ja kehosuhdetta.
SONK on vuonna 2013 liittokokouksessaan hyväksynyt poliittiseen ohjelmaan kirjauksen arvosanojen poistamisesta liikunnanopetuksesta. ” Koululiikunnan määrää on lisättävä ja liikuntatuntien lisäksi myös koulujen välitunti- ja kerhotoimintaa on kehitettävä. Koululiikunnassa arvosanat tulee poistaa.” Mielestäni oppilas voisi halutessaan saada liikunnasta myös numeerisen arvosanan, mutta lähtökohdaksi tulisi ottaa hyväksytty-hylätty skaala, joka innostaisi lapsia osallistumaan ja kokeilemaan liikunta- ja urheilukulttuurin ilmiöitä vailla pelkoa eriarvoistumisesta oman lähtökohtaisen taitotason tai taustansa takia.
Poistaessamme arvostelun lisäämme liikunnan arvostusta. Professori Juvonen toteaa Helsingin Sanomien jutun lopuksi: ” Se kuutonen tai seiska liikunnasta saattaa tappaa liikunnan ilon koko loppuiäksi. Ja se on jo vaarallista.

Hanna Huumonen, liittohallituksen jäsen
Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry